Ilmansuunnat ovat täynnä ja minä istun myrskyn silmässä. Tuo selkä. Ehei, mitäpä minä vielä tietäisinkään tuosta selästä. Sen luista. Loppumattomista rangoista.
Hän oli uhanalainen jo eläissään, ja mitkä tarkoin sommitellut kirjaimet! Kynäni katkenneella kärjellä yritän raaputtaa niitä puuhun. Tasatuntien tavoin alustani murenee pieniksi palasiksi ja niin minä levitoin.
H-hetki lähenee vääjäämättä. Musta aukko on puristettu neljään kulmaan, eikä jaon ole tarkoituskaan mennä tasan. Jäännöksistä riittää ainoastaan vähäosaisimmille, ja minä kun olen aina ollut väliinputoaja.
”Ja siitä sitten seuraava, ole hyvä”
Täytän keuhkoni vedyllä ja jähmetyn. Länsi, Itä, Pohjoinen, Etelä, sekä kaikki siinä välissä, ne katsovat minuun. Ne haluavat minusta jokaisen palan siitä, mitä en voi antaa.
”Kuolkaat!”, huudan.
Selkä kääntyy myötäpäivään. Täydellisyydelläkin on varjopuolensa, joissa kulkija voi hetken levähtää. Aurinko paistaa kuitenkin nyt esteettä hänen kasvoilleen, sillä minä olen jo kaukana. Ja takanani maailma jatkaa vaellustaan. Suunnatta.
Päästä pois.
Päästä sisään.
Päästä ulos.
Yhdistä pisteet.
Ja älä koskaan unohda, että Roope Ankan takki on vihreä.
Hieno teksti, hyvä aloitus, mutta lukijana olen ymmälläni:
VastaaPoistaMissä elämäntilanteessa päähenkilö on?
Onko kyse kuolemasta?
Missä paikassa tapahtumat tapahtuvat?
Mikä H-hetki?
VastaaPoistaMitkä pisteet?
Miksei saa unohtaa takin väriä?
hmmm....
Onko päähenkilö odotushuoneessa?
VastaaPoistaMinne hän on menossa?
Onko hänellä mielenterveysongelmia?
Oliko hänellä lasten puuhakirja?
VastaaPoistaOsasiko hän elää oikein?
Oliko hän suunnistaja?
kukkuu kukkuu, pikkulanttu nukkuu
VastaaPoistakellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi,
pikkulanttu naurista potkaisi.
Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,
porkkana paineli perässä.
Sipuli se itkeä tillitti,
peruna se tilliä lohdutti.
Kaalikin suuttui ja punaiseksi muuttui,
punajuuri punoitti vierellä.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinänsä mökötti.
Suut meni tukkoon kun avain kävi lukkoon,
tarhuri kurkisti ovesta.
"ollaan me ihan kiltisti",
Kasvikset yhdessä vakuutti.
Mitä kuuluu? Missä on koillinen? Tykkäätkö punajuurista?
Onko päähenkilö kuolemassa?
VastaaPoistaMiksi päähenkilö on väliinputoaja?
Miksi hän huusi "kuolkaat!"?